Hitaasti, mutta varmasti...

Porauslupa hyppysissä ja nyt odotellaan valitusajan kulumista.

Suomi – byrokratian mahtimaa! Yksinkertaisen asian vuoksi sai juosta taas virastosta toiseen ja metsästää allekirjoituksia lupapapereihin. Kaksituhatluvun toista vuosikymmentä jo mennään, eikä vieläkään Helsingissä ole keksitty yhden luukun taktiikkaa. Ei siellä nähtävästi ole keksitty vielä kännykkääkään. Henkilökohtaista vierailua vaaditaan ja saman viraston sisälläkään ei tieto kulje luukulta toiselle. Itse se on vitsa väännettävä tässäkin asiassa ja tehtävä juuri niin kuin lupahakemuskaavakkeen laatija on halunnut. Kääk! Koko prosessi siirtyi kuukaudella ihan vaan muutaman rastin takia. 

En muuten ymmärrä tuota valitusaikaakaan, kun lupa on jo suotu, eikä naapureillakaan pitäisi olla mitään asiaa näille tiluksille. Ainoa ”naapuri”, jonka suuntaan vaadittava etäisyys ei täyty, on Helsingin kaupunki. 

Vieläkään ei tarkkaa porauskohtaa ole tiedossa. Jo rakkaiksikin käyneet kuunliljat, mehikasvit ja tyrnit uhkaavat jäädä toimenpiteen jalkoihin. Turhaan en haluaisi niitä lähteä siirtelemään, kun näyttävät hyvin paikalleen kotiutuneen ja vielä viihtyvänkin.

Myös kiviportaat ovat uhattuna ja koko piha näillä näkymin ensi kesänä työn alla. Hiekkaa ja kuraa tarttuu jo nyt kenkiin ja kulkeutuu sisätiloja ilostuttamaan. Huonolla tsägällä myös pihan raja-aita joudutaan kaatamaan, ellei porausvekotin mahdu kiertämään toista kautta.

Toisaalta ihan sama. Joulukuussa kaatuvat suuret kuuset (mikäli ovat syysmyrskyjen jäljiltä vielä pystyssä). Piha tulee siis myös kaipaamaan suurempiakin uudistuksia. Mieluummin kertarytinä, kuin ainainen kitinä. Eipä tarvitse kesälomasuunnitelmia tehdä.

Ensi viikolla odotellaan maalämpöpumppua jo saapuvaksi. Reitti sillekin pitää vielä raivata ja järjestää väliaikaismajoitus. Olisin kyllä jo ihan valmis luopumaan tuosta möykkäävästä öljystä. Oi autuas se päivä, kun kattila lähtee vaihtoon!

Nyt poltellaan kynttilöitä (vain sieltä toisesta päästä), suunnitellaan tulevia, kierretään kirppareita ja annetaan ajan kulua… sillä välin onkin aikaa pähkäillä kunnallisvaaliehdokasta. Se olisikin sitten juttu ihan erikseen :)

Borneo - Odotukset korkealla

Majoitus Malesiasta… voin valaista, että ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Montako tuntia olen jo saanut vierähtämään surffatessa eri matkailusivustoilla? Villi veikkaus, että kymmeniä.

Tiedän, että se täydellinen majoitus odottaa siellä jossain…

Tätä lähdetään hakemaan

• Meren äärellä, vähintään merinäköalalla
• Villin viidakon kainalossa
• Hyvät tai edes kelvolliset kulkuyhteydet
• Wi-fi
• Paikallinen kulttuuri aidoimmillaan
• Lyhyt matka uimarannalle
• Kirkkaat vedet snorklaamiseen
• Ehdottomasti ei muita suomalaisia, kiitos ja näkemiin
• Ruokapaikkojen runsaudenpulaa
• Rauhaa
• Aktiviteetteja koko perheen makuun
• Koskematonta luontoa käden ulottuvilla
• Ei mielellään mikään hotelli, vaan bungalovi
• Puhdasta, mutta ei liian kliinistä
• Kohtuullinen matka lentokentälle

Ei tule mitään. Reilut kaksi kuukautta reissuun. Ennen sitä lähdettiin lasten kanssa backpackersseinä Etelä-Amerikkaan, ilman mitään suunnitelmia ja varauksia – into piukeana seikkailuun. Löydettiin ihan huippupaikkoja, mutta myös surkeita rotanloukkuja. Parhailla paikoilla ei yleensä ollut mitään nettisivuja. Niiden löytäminen oli ihan sattuman kauppaa ja hyvää tuuria. Mutta voimia se vei. Kolmen viikon aikana kun pakkaa tavarat ja lapset mukaan kymmenen kertaa ja suuntaa tuntemattomaan. Siinä sai kotiinpaluun jälkeen levätä toiset kolme viikkoa.

Tällä kertaa tahtoisin tehdä asiat toisella tavalla. Ottaa ihan loman kannalta. Purkaa kassit majapaikassa ja pakata ne vasta, kun kotimatka lähestyy. Siinä on vaan yksi mutta. Majapaikan on oltava täydellinen. Tähänastiset suunnitelmat ovat vain lento Singaporen kautta Kota Kinabaluun ja samaa reittiä takaisin. Singaporessa muutaman päivän Pitstop.

Ei auta, jatkettava vaan etsimistä. Suuri unelma, että jonain päivänä pääsen vielä kirjoittamaan reissusta ja jakamaan elämyksiä.

Aamuvirkku

Yhdellä perheestämme sisäinen kello on eri ajassa kuin muilla.  Se on minun kelloni. Kelloni toimii samalla rytmillä jo neljättäkymmenettä vuotta. Sen kulkuun ei voi vaikuttaa. Sanokoot asiantuntijat mitä tahansa.

Aamu alkoi tänäänkin 5.30. Heräsin, vilkaisin kelloa ja totesin, että on vielä yö. Hiljaa hipsien lähdin kahvinkeittoon. Eilisillan tapahtumista ei ole sen tarkempaa muistikuvaa, kuin että luomet alkoivat painaa ja muu perhe oli vielä ihan normaalitohinoissaan.  Televisio pauhasi ja makkarissa oli koko perhe. Yksi tietokoneella ja muut tv:n ääressä. Hetken kuluttua olinkin jo jossain ihan muualla.

Aamuherätyksen jälkeen olen jo käynyt suihkussa, juonut pannullisen kahvia, lukenut Hesarin, katsonut lempiohjelmani netti-tv:stä, laittanut pyykit koneeseen ja täyttänyt tiskikoneen. Naapurin mummon kanssa heräillään yleensä samoihin aikoihin. Hän sammuttaa oman keittiön valaisimensa, jotta näkisi paremmin, mitä meillä tapahtuu. Siellä rouva taas ikkunassa päivystää. Vain hahmo erottuu ikkunassa.

Kello näyttää kohta kahdeksaa. Tänään on siis lauantai. Tekisi mieli imuroida, mutta vielä täytyy malttaa ja antaa toisten nukkua, jotta jaksavat sitten taas illalla valvoa. Luultavasti otan päivällä päikkärit, mutta kutsu untenmaille tulee taas viimeistään klo 22. Elokuvatkin loppuvat yleensä myöhemmin ja loppuhuipennus jää aina näkemättä.

Mitenhän sitä pääsisi samaan rytmiin kuin muut. Olen lukenut ainoastaan artikkeleja siitä, miten voi tulla aamuvirkuksi. Terveillä elämäntavoilla eli fyysisen kunnon ylläpidolla, oikealla ruokavaliolla, riittävällä unella. Entäs toisinpäin? Saisiko siihenkin ohjeita?

Aamu alkaa jo sarastaa. Kohta pääsen ulos pihahommiin. Hissuttelu saa jo riittää tältä päivältä.

 

Viisi vuodenaikaa

Kevään tuo teille :)

Jokaisessa päivässä on jotain positiivista. Eilen se oli kansallinen korvapuustipäivä ja tänään sitä ilon pilkahdusta on vaan hemmetin vaikeaa löytää. 

Ulkona sataa taas. Se ei varmaankaan tullut kenellekään yllätyksenä. Meillä on nyt viisi vuodenaikaa. Talvi, kevät, kesä, sadekausi ja syksy.  Nyt saadaan varmaan takaisin kaikki se vesi, joka haihtui kahden edellisen kesän aikana. Jos muistatte enää kesää? Kesän tunnistaa siitä, että aurinko paistaa, koululaiset ovat lomalla, yölläkin on valoisaa ja ihanan lämmintä.

Sadekausi on nyt myös pään sisällä. Selkää särkee, tytär sairastaa ja isäntä on ulkomailla. Pojan kanssa joutui eilen vääntämään kättä siitä, saako hän katsoa Obaman ja Romneyn vaaliväittelyn telkkarista, kun pitäisi mennä jo nukkumaan. Äiti oli vähän väsynyt, jätti päätöksenteon lapselleen ja meni itse nukkumaan. Liian hyvään tottunut joutuu lisäksi tekemään ruokansa itse ja ruokkimaan vielä lapsensakin.  Suuta joutuu nyt pitämään vähän mutrussa. Ei voi mitään. Vali, vali, vali, vali...

Kuvan orava ei liity tapaukseen (R.I.P. Lilli)

Pihan orava ei näytä säästä hätkähtävän. Ohuen ohuella, tuulessa heiluvalla oksalla se syö käpyä. Tai voiko tuota syömiseksi kutsua? Kuorii ja sotkee. Äitinsä on tainnut unohtaa opettaa pöytätavat. Onkohan oravilla huonoja päiviä laisinkaan?

Kohta otan itsestäni niska-perse-otteen ja tarraan kiinni imurista. Se olkoon päivän hyvä työ, jos ei muuta positiivista keksi. Katselen vielä hetken tuota urheaa oravaa ja sitten...

Metsään meni...

…eikä tahtonut tulla takaisin!

Jos ei olisi mitään velvollisuuksia häiritsemässä elämää, viettäisin luultavasti kaiken aikani metsässä. Istuisin kalliolla ja kuuntelisin, mitä metsällä on asiaa.

Kalkkikallion pitkospuut

Kummaa, miten pienestä pitäen lapset viedään leikkipuistoihin. Valmiiksi suunniteltuihin ja rakennettuihin ympäristöihin. Hyvästit mielikuvitukselle, kun leikkialueen suunnittelija on miettinyt kaiken jo valmiiksi. Päivästä toiseen samat leikkivälineet. Kiipeilytelineet ja liukumäet. Ei lapset tarvitse sellaisia virikkeitä. Ei siellä myöskään juuri mitään opi. Silloin tällöin toki kivaa vaihtelua.

Sitten aikuistuttuaan ihmiset menevät kuntosaleille juoksemaan tai elämyskeitaisiin viettämään laatuaikaa. Pöh!

Myrskyn jälkiä

Onneksi jokaisella suomalaisilla on lyhyt matka metsään. Siellä on jos jonkin moista kiipeiltävää, tutkittavaa ja leikittävää. Metsä on jokaisena päivä erilainen ja aina yllätyksiä täynnä, eikä maksa mitään! Suomalaiset, metsäläiset alkavat jo vieraantua luonnosta. Se johtaa siihen, ettei luonto enää kiinnosta ja siitä ei siis tarvitse pitää huolta. Huolestuttavaa, mitä jälkipolville jää? Kumpparit jalkaan ja pöpelikköön!

Ilmoitustaulu

Et nähnyt lappua? Noh, tehdään tarpeeksi suuri ilmoitustaulu, tarpeeksi näkyvälle paikalle...

1 kpl vanha ovi eteisessä

+ purkki liitutaulumaalia

= ilmoitustaulu, jota ei voi ohittaa!

Muuttumisleikki!

 Kiitos Sara S:n, puusoffa sai tänään uuden kaverin keinutuolista, joka tulee pitämään Maijan kiireisenä. 

Nyt nämä päässevät yhdessä tai erikseen muuttumisleikkiin. Löytyykö ideoita? Itsellä alkaa takki olla tyhjä. 

Pinkkiä, raitaa, helmiäistä, ruutua, siirtokuvia, pastellia, kukkaa, kultaa, pilkkua, mustaa...?

Perinteet romukoppaan ja uudet ideat esille!
Kiitokset jo etukäteen tuunausideoista :)